perjantai 1. joulukuuta 2017

Vuosi Australiassa

Siitä on jo yli vuosi, kun henkilökunta saapui kissoineen Länsi-Australian kamaralle! Hupsuttamon henkilökunta pyysi jokunen viikko sitten kommenttiboksissa maisemakuvia. Olen vältellyt maisemakuvien lisäämistä tänne, kun tuntuisi ontolta lisätä kuvia kertomatta tarinaa kuvien takana.

Näin australiavuosipäivän kunniaksi (ja mentyä ohi) ajattelin kuitenkin poikkeuksellisesti tehdä kuvakatsauksen ja kertoa samalla lyhyesti henkilökunnan näkökulmasta, mitä kaikkea vuoteemme täällä on mahtunut.

Marraskuu - joulukuu 2016, kuherruskuukaudet

Marraskuun 2016 alku oli sen verran kylmä, ettei Suomea ollut ollenkaan vaikea jättää taakse. Henkilökunta oli lahjoittanut pois tai pakannut siististi kaikki talvivaatteensa varastoon ja kärvisteli viimeiset viikot Suomessa siskonsa kumisaappailla ja lainavaatteilla. Seurauksena tuli tietysti vuosisadan flunssa. Äänikin katosi viikoksi ja oli vielä Australian mantereelle saavuttaessa onnetonta kähinää. Onneksi hellivä 30 asteen lämpötila paransi tilanteen nopeasti.
Marraskuinen kuva kotikadun läheltä














Ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta on enimmäkseen hyviä muistoja. Jakaranda-puut kukkivat ja hehkuivat violettia väriloistoaan ja pilviä ei näkynyt viikkoihin ollenkaan. Kissat saapuivat karanteenista terveinä ja hyväkuntoisina. Kuukausien muuttohässäkkä oli ohi.

Intian Valtameri
Puistossa käveli iibis
Perthin keskustaa
Oulu? Ei, vaan Perth. Väestö on niin laajalle pinta-alalle levittäynyt, ettei keskustassa kävellessä tule miljoonakaupunki mieleen
Tammi - maaliskuu 2017, kulttuurishokki iski

Australia on länsimainen ja monilla tavoin suomalaisille helppo kohde vierailla, mutta silti kahden kuukauden jälkeen iski kulttuurishokki ennalta-arvaamattomalla voimakkuudella. Jos tässä vaiheessa olisi ollut tarjolla maitojunavaihtoehto, niin sitä olisi varmasti tullut harkittua.

Monet pienet asiat ärsyttivät kuin teini-ikäistä: kuumuus ja kaiken vieraus noin päällimmäisenä. Kavereita ja sukulaisia, kunnollista ruisleipää ja riisipiirakoita oli kova ikävä.

Henkilökunta oli aktiivisesti hakenut töitä marraskuusta lähtien ja muutamaan kuukauteen yhdestäkään hakemuksesta ei seurannut haastattelukutsua. Usko omaan osaamiseen oli koetuksella. Usein oli tunne, että työllistyyköhän täällä koskaan. Onkohan kielitaidossani niin isoja puutteita, ettei tänne kelpaa.

Alussa ollut oma-aloitteisuus ja energisyys vaihtuivat apaattisuuteen. Blogissakin tuli lähinnä kerrottua kissojen ripulikohtauksesta.

Tässä vaiheessa erityisen usein mietti, että onneksi päädyimme ottamaan kissat mukaan. Olisi ollut kahta kauheampi olo, jos olisi vielä pitänyt arvuutella pienten eläinystävien kohtaloa kaiken muun lisäksi.
Siellä niitä työpaikkoja olisi, mutta miten sellaisen tuolta nappaisi?
Herra Rausku uiskentelemassa rantavedessä
Huhti - kesäkuu (2017), kulttuurisokki edelleen, mutta töitä sentään löytyi

Huhtikuussa viimein tärppäsi, ja ihmiselle napsahti työsopimus sähköpostiin. Helpotus oli suuri, mutta siitä vasta uuteen työkulttuuriin ja kieleen sopeutuminen todella alkoi. Olisi tehnyt mieli kelata muutama kuukausi elämästään pikakelauksella eteenpäin siihen pisteeseen, että tuntisi taas jokseenkin olevan kotonaan jossain. Alussa oli haasteita ymmärtää joidenkin henkilöiden aksenttia tai tuottaa sujuvaa puhetta vieraalla kielellä. Ensimmäinen kuukausi oli uuvuttava ja usein tuli nukuttua sohvalla ylimääräisiä päiväunia työpäivien jälkeen.

Oloa kohensi se, että jonkin verran uusia kaverisuhteita oli jo syntynyt, eikä ollut enää niin yksinäinen olo, mitä ihan alussa oli.

Kello neljän ruuhka Perthissä
Paikalliset joutsenet ovat mustia
Kyllä, siinä on kengu! Ihan Perthin keskustan lähellä on Heirisson -niminen saari, jossa tämä kaveri asustaa vapaana





Moi, tulin poseeraamaan!
Australialainen kimppakyytipalvelu




Heinäkuu - syyskuu (2017), hiljattainen sopeutuminen

Heinäkuussa alkoi helpottaa. Olin etukäteen kuullut, että Australian talvi on monille yllättävä kauhistus. Asunnoissa voi laskea lämpötila alle 15 asteeseen ja sisällä hytiseminen synnyttää kovan kaipuun takaisin Suomeen.

Todellisuus ei ollut onneksi niin paha. Kerrostaloasuntomme on kohtuullisen tiiviisti rakennettu, joten lämpötila oli siedettävä siitä huolimatta, että emme ollenkaan lämmittäneet asuntoamme säästääksemme lämmityskustannuksissa. Joinakin iltoina tuli istuskeltua sisällä kevyttoppatakki päällä ja villasukat olivat koko talven ajan sisällä jalassa, mutta välillä ilma lämpeni muutamaksi päiväksi, joten mitään yhtenäistä kolmen kuukauden paleluputkea emme onneksi kokeneet.

Mies lähti talvella muutamaksi viikoksi kesäiseen Suomeen. Jääminen siksi ajaksi Australiaan harmitti vähän, mutta ei niin paljoa, kun olin etukäteen arvellut. Omat, uudet rutiinit ja kuviot olivat selvästi muodostumassa ja tunnemyrskyt tasaantumassa.

Puistokävelyllä Kings Parkissa




Auringonlasku joella ja paikallinen pelikaani



Korallipuu kukkii keväällä




Isokokoisia lintuja tulee usein vastaan lenkkeillessä
"Tässäpä vähän kuivattelen siipiäni"

Kaverukset puussa



Kukkaisloistoa




Kesäisen lämmin päivä elokuussa







Lokakuu - marraskuu (2017)

Pari viimeisintä kuukautta ovat sujahtaneet nopeasti. Yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että vuosi mennä hujahti ja täällä yhä ollaan. Suomeen on välillä ikävä, ainakin tiettyjä asioita Suomesta. Kavereita ja läheisiä eniten.

Jouluna tulee tehtyä ensimmäinen reissu Suomeen kokonaiseen vuoteen. Jännä nähdä, mitä tuntemuksia se herättää.

Usein ihmiset kyselevät täällä ja Suomessakin, että milloin me aiotaan palata Suomeen. Vaikea vastata, kun asia riippuu niin monista asioista, mutta ainakin toistaiseksi aiomme pysytellä täällä puolella maapalloa. Ei sitä oikein itsekään tiedä, mihin suuntaan tulevat vuodet vievät.

Lisää punaisena kukkivia puita
Callistemon, eli pulloharjapuu 
Pensaatkin kukkivat keväällä




Tämä söpö otus on quokka. Quokkia asuu ainoastaan muutamalla saarella Länsi-Australian edustalla




Quokkia ei saa tietenkään ruokkia, mutta sipsipussin rapina houkuttelee usein monta uteliasta pikkuotusta paikalle. Näiltä ei voi välttyä, jos retkeilee läheisellä Rottnest Islandilla








Ps. Koalasta minulta ei oikein löytynyt hyvää kuvaa blogiin laitettavaksi. Pitäähän sitä jotain jättää ensi vuoteenkin :-) Koala-parat ovat uhanalaisia ja niitä ei täällä länsirannikolla muutoinkaan luonnonvaraisina ole, ainoastaan eläintarhoissa.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Valjastelua pihamaalla

Pienessä lomareissussamme oli se kiva puoli, että Roope ja Ilmo pääsivät pitkästä aikaa ulkoilemaan valjaissa.


Henkilökunta haluaisi aktivoida kissoja enemmänkin viemällä niitä ulos. Kun kissat olivat pieniä ja asuimme rauhallisella alueella Lauttasaaressa, kävimme useamman kerran ulkoilemassa kissojen kanssa. Roope sopeutui todella nopeasti valjaisiin ja käveli kuin vanha konkari ympäriinsä jo puolen vuoden ikäisenä. Ilmolla kesti pidempään, koska kissa ei meinannut millään sopeutua kunnolla vänttisiin, heittäytyi helposti maahan makaamaan ja kieltäytyi liikkumasta. Onneksi voitimme tuolloin blogiarvonnasta sturdi-valjaat, joita Ilmo käyttää vieläkin, ja jotka ovat keveytensä ja mallinsa puolesta olleet kissalle oikein hyvät.

Lauttasaaren jälkeen muutimme vilkkaammalle alueelle, jonka vuoksi säännöllinen valjastelu jäi muutamaa kertaa lukuunottamatta.

Vuosi edellisestä muutosta läksimmekin sitten Australiaan. Täällä olisi sään puolesta oikein hyvät olosuhteet ulkoilulle, mutta asumme melko lähellä keskustaa ja kotikatu on vilkasliikenteinen nelikaistainen tie, niin uloslähtemisen kynnys on ollut sen vuoksi korkea. Lisäksi henkilökunnalla oli muinoin melkoinen neuvottelu saada vuokranantaja ja talonyhtiö hyväksymään kissa-asukit kerrostaloasuntoon (josta voisi joskus kirjoittaa oman postauksensa), joten ei olla ihan hirveästi kehdattu esitellä kissoja naapureille, vaikka ihan laillisesti täällä asutaankin ja kissat on hyväksytty vuokrasopimuksessa.





 Oli hirmu kiva nähdä, että vaikka yli vuoteen ei ollakaan kunnolla valjasteltu parvekkeella oloa lukuunottamatta, molemmat kissat kulkivat valjaissa ihan reippaasti. Roopelle touhu on edelleen luontaisempaa ja kissa jopa välillä tottelee käskyjä, kulkee kiltisti vierellä tai tulee luokse pyydettäessä. Ilmo harhailee kissamaisemmin ympäriinsä ja heittäytyy vieläkin välillä maahan makaamaan.

Kierimistauko



Hauskasti ulkoillessa myös huomasi, että niin kauan kun oltiin ympäristöltään saman tyylisellä alueella, jossa kissat opettelivat olemaan valjaissa pienenä, sujui kävely ympäriinsä tosi hyvin. Kun Roopea yritettiin houkutella vähän isommalle asfalttitielle kävelemään, jähmettyi kissa paikoilleen ja takajalat alkoivat tutista. Tarkemmin asiaa pohtiessa talon piha oli jokseenkin samantyylinen kuin lauttasaarelaisen kerrostalon takapiha muutama vuosi sitten - puskia, pieniä polkuja ja nurmikkoa. Isomman asfalttitien reunaa taas kissat eivät ole koskaan kävelleet, joten valtava tummanharmaa ruohikon leikkaava väylä näytti luonnollisesti melko uhkaavalta.



perjantai 17. marraskuuta 2017

Minne matka?

Viime sunnuntaina tapahtui jotain järisyttävää. Henkilökunta nosti meidän ison kopan makuuhuoneesta ulos!
"Oho! Mistäs nyt tuulee?"
Meidät vietiin hissillä alakertaan ja pakattiin sen hurisevan jutun kyytiin.

Ajateltiin, että päästään taas vierailulle kissahotelliin, mutta matka vain jatkui ja jatkui ja jatkui.

Lopulta, noin 3 tunnin ajomatkan jälkeen, hurina loppui ja meidät nostettiin ulkoilmaan. Koppa vietiin vieraan rakennuksen sisälle ja kopan ovi avattiin.
Perillä!

Alussa vieras paikka ja hajut pelottivat ja ryntäsimme varmuuden vuoksi turvapaikkaan tähyilemään ympäristöä. Sängyn alta oli kuitenkin huono näkyvyys, joten melko pian uteliaisuus voitti ja lähdimme hiipimään ympäri asuntoa. Se oli valtavan suuri, joten kartoitettavaa riitti! Ikinä emme ole nähneet niin paljon tyhjää tilaa vapaana ollessamme.
"Onpa siinä käytävällä pituutta"
"Mennäkö suoraan, vasemmalle vai oikealle?"
Henkilökunta kertoo:

Suomesta tuli meille vieras ja saimme viikon vapaaksi töistä. Paras tapa viettää lomaa täällä(kin) on lähteä luonnonhelmaan mökkeilemään. Niinpä vuokrasimme talon Airbnb:stä läheltä Margaret Riveriä, joka on suosittu lomakohde täällä Länsi-Australiassa.
Margaret River on saanut nimensä kuvassa näkyvästä joesta

Aluksi kissoja ei ollut tarkoitus ottaa mukaan, mutta Airbnb:n tarjontaa katsellessa tuli hieman yllättäenkin vastaan useita taloja, joihin lemmikkieläinten tuonti oli sallittu. Tosin monissa kohteissa oli lisäehtoja, esimerkiksi "vain koirat", tai "lemmikkieläimet pidettävä pihalla ja ei saa tuoda taloon sisälle". Lopulta kuitenkin löysimme meille sopivan talon vähän syrjempää, johon kissat sai ottaa mukaan, jossa ei ollut kurjia lisäehtoja, ja joka oli halvempi vaihtoehto kuin Margaret Riverin keskustassa olevat hotellit. Sääkin oli ihan sopiva reissaamiseen eläinten kanssa - lämpötila ulkona perillä oli vain noin 20 astetta, joten ei ollut tukahduttavan kuuma.
Ilmo rentoutuu
Matkustaminen kissojen kanssa oli kohtuullisen vaivatonta. Molemmat ovat onneksi rohkaistuneet viime kertojen matkustuskokemuksista, kun toisikin olisi voinut käydä sen perusteella, että viimeisin pitkä reissu oli useita vuorokausia lentomatkalla ja karanteenissa.... Ehkä sekin oli ihan hyvä juttu, etteivät kissat ole juurikaan reissanneet kissahotellia lukuunottamatta viimeiseen 12 kuukauteen. Kotioloihin oli ehtinyt sopeutua tuossa ajassa niin perusteellisesti, että pieni muutos teki ihan hyvää.

Vuokraamamme asunto oli selvästi eläinystävällisen ihmisen omistama. Keittiöstä löytyi ruokakuppeja ja siivouskomerosta lemmikkieläintalouksiin tehty kunnollinen imuri, jolla karvat sai helposti siivottua kokolattiamatosta. Pari herkän ja uuden oloista nahkasohvaa tosin asunnossa oli, jotka peitimme varmuuden vuoksi parilla mukaan otetulla pussilakanalla, jottei kissojen kynsistä jäisi jälkiä.
Ilmo tähyilee ulos

Parasta loma-asunnossa oli tietysti oma piha ja huomattavasti suurempi pinta-ala, mitä kotona kerrostalossa. Erityisesti Roope tuntui nauttivan isommasta neliömäärästä. Alkujännityksen mentyä ohi kissa rallitteli tyytyväisenä ympäriinsä ja innostui hetkeksi jopa leikkimään hiirilelulla, jolla ainoastaan Ilmo normaalisti leikkii.
Paikallisia maita ja mantuja. Ison puun edessä olevat mustat pläntit ovat kenguruja
Täältäkö se hiekkalaatikoissa oleva aines on peräisin?

torstai 26. lokakuuta 2017

Kissojen hiljainen läsnäolo

Blogissa on tullut aina välillä kerrottua aktiivisesta yhdessäolosta kissojen kanssa - leikittämisestä, tempuista ja sen sellaisista.

Aktivoinnin lisäksi kissat tarjoavat myös vaivihkaisempaa seuraa. Kuten vanha sananlasku sanoo: Missä ihminen, siellä somppu.

Seuraavassa listattuna muutamia tilanteita kissojen päivittäisestä läsnäolosta:

1. Henkilökunta on hirmu väsynyt ja käpertyy päiväpeiton viereen ottamaan pienet nokoset. Kun hän herää, pötköttää vieressä kaksi somalikisua. Ilmo ja Roope ovat todenneet, että ihan totta, loistava aika pienille torkuille, ja seuranneet henkilökunnan esimerkkiä.
Tuttujen tyyppien seurassa on kiva uinua


2. Unien jälkeen tulee yleensä pestyä hampaat, kasvot, tai molemmat. Henkilökunta jättää välillä oven raolleen, jolloin käy monesti niin, että yksi tai kaksi uteliasta kissaeläintä avaa oven tassullaan ja seuraa perässä kylpyhuoneeseen. Henkilökunnan toimien aikana Roope ja Ilmo yleensä kiipeilevät altaan päällä tai puskevat jalkoja. Jos henkilökunnalla on käsissään jokin uusi jännä meikkisivellin tai huulipuna, täytyy sitä tulla lähemmin tutkimaan.
"Mihinköhän tästä hyppäisi seuraavaksi?"






"Kunhan et vaan laita vettä päälle ja pese villapöksyjä, kuten silloin kerran"


3. Illasta tulee usein katsottua jotain tv-sarjaa. Välillä käy niin, että ruutua seuraa tarkkaavaisesti ihmisten lisäksi neljä kissansilmä.

Roopea ja Ilmoa jännittää, selviytyvätkö The Handmaid's Talen päähenkilöt



Twin Peaksin 8. jakso kiinnitti ihmisten lisäksi myös kissojen herpaantumattoman huomion


4. Ruuan laitto ja erityisesti tiettyjen herkkukaappien avaaminen saa juuri nukahtaneenkin kissan ponkaisemaan ylös pedistään. Täytyyhän jonkun seurata, että lihasta leikataan oikean kokoisia paloja ja lattialta on siivottava huolimattomalta henkilökunnalta tipahtanut ruuanmurunen tai kuiva spagetti. Välillä tosin ruuanlaitto voi tuottaa pettymyksenkin, kun säilykepurkista ei paljastunutkaan tonnikalaa tai herkkukaapista putkahti esiin kissojen kynsisakset herkkupussin sijaan.
"Oho, mitäs nyt? Henkilökunta laittaa ruokaa ja sillä on jotain herkullisen näköistä kädessessään"




Roope: "Taidanpa haistaa lihaisan paistin... ehkä lintua? tai jänistä?"




"Huijasit. Se olikin vaan tyhmä bataatti :("




sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tuumasta toimeen ja näyttelyyn (ilman kissoja)

Henkilökunnan koulutuksen ensimmäinen vaihe on nyt suoritettu, kun ihminen uskaltautui tänään kissanäyttelyyn.

Näyttely pidettiin Bassendean -nimisessä lähiössä, noin 10 kilometrin päässä Perthin keskustasta, kätevästi ihan juna-aseman vieressä. Täällä Länsi-Australiassa toimii ainakin kolme kissaliittoa, COAWA ja CatsWA, jotka kuuluvat ACF:ään (the Australian Cat Federation) ja ANCATS, joka taas kuuluu WCF:ään (World Cat Federation). ACF ja WCF ovat vastaavia kattojärjestöjä kuin FIFe tai TICA.

Tämänpäiväinen näyttely oli CatsWA:n järjestämä. Näyttely oli alkanut jo kahdeksalta, mutta aamu-uninen henkilökunta saapui paikalle vasta klo 11 aikaan, ja lähti pois noin tuntia myöhemmin, kun tuomarit lähtivät lounastauolle.

Matkalla kohti kissanäyttelyä. Jännitys huipussaan!























Seuraavassa muutamia ensikertalaisen havaintoja:

Näyttelyssä oli melko sopivasti kissoja. Ehkä noin 60 kissaa yhteensä. Näyttelytilana oli koulun jumppasalin tapainen huone ja tuomariringit (4 kpl) olivat lähellä toisiaan. Tunnelma oli tosi kotoisa ja tuli sellainen olo, että Roopen ja Ilmonkin olisi voinut ihan mainiosti ottaa mukaan. Apua olisi varmasti saanut tarvittaessa.

Kissanäyttely oli ehkä enemmän TICA kuin FIFemainen (ainakin sen perusteella, mitä blogeista on lukenut ja mitä Kuin kissa kermakupilla on kirjoittanut TICA-näyttelyistä). Kaikki näyttelyssä olijat saivat ruusukkeen, joihin sai ilmeisesti jotain merkintöjä sen mukaan, miten sattui pärjäämään. Näyttelyssä oli teemana 'kevät' ja kaikista keväisimmin koristeltu häkki sai palkinnon. Myös muita sivupalkintoja oli - esimerkiksi Mr ja Mrs Pursonality ja Longest Whiskers (pisimmät viikset) -palkinnot. Ainakin tuolloin klo 11 aikaan avustajat hakivat kissat numerojärjestyksessä suoraan häkeistään, eivätkä omistajat esitelleet kissojaan. Näyttelyssä ei muutoinkaan oikein selvästi erottanut, että kuka oli minkäkin kissan omistaja.

Kissojen häkkirivistö. Muutama keväthäkki erottui joukosta

Harmikseni näyttelyssä ei ollut kovin laaja kirjo rotuja edustettuina - esimerkiksi yhtäkään somalia, abessinialaista, ocicattia, bengalia tai american curlia ei ollut paikalla. Parhaiten edustetut rodut olivat venäjänsininen, ragdoll ja burma. Toisaalta ei ole kyllä ihme, kun tutkii CatsWA:n kasvattajalistaa, johon on listattu vain kaksi somali/abykasvattajaa verrattuna esimerkiksi kahteentoista burmakasvattajaan.

Sekin vaikuttaa joidenkin rotukissojen pieneen lukumäärään, että Perth on maailman toiseksi maantieteellisesti eristäytynein kaupunki. Harvinaisempien rotujen ja värimuunnosten kasvattaminen olisi täällä aika työlästä ja kallista, kun uusia geenejä pitäisi lennättää monen tuhannen kilometrin päästä. Lähin suurkaupunki Perthistä on yli 2 000 kilometrin päässä sijaitseva Adelaide.

Persialainen prinsessa
Tämän kissan omistajalla taisi olla siteitä britanniaan 

Yksi yllätys oli se, kuinka lungisti kissat olivat näyttelyssä ja tuomarinpöydällä! Eräs ihana ragdoll heittäytyi vaan rennosti pitkäkseen, kun arviointi koitti. Toinen jatkoi uniaan pöydälle nostamisen jälkeen. Kukaan ei yrittänyt karata tai tehdä muita jekkuja. Tuntuivat ihan luonnottoman rauhallisilta. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, että mitenköhän nuo Ilmo ja Roope.

Suurin osa kissoista olivat myös todella rauhallisia näyttelyhäkeissään. Näin ainoastaan kaksi kissaa, jotka protestoivat tilannetta maukumalla ja kaapimalla ovea.

Tämä venäjänsininen oli toinen protestoijista ja vähän vilkkaampi tapaus. Kissa oli parhaillaan tekemässä häkkiinsä uutta sisustusta


Näyttelyissä oli mukana myös kaksi pentuetta. Niin ihania pötköttäjiä <3


Nyt vaan sitten Roopen ja Ilmon kanssa näyttelyyn! Pitää vielä pohdiskella, että mihin näyttelyyn sitä ilmoittautuisi. Tämän vuoden aikana ei ole enää näyttelyitä, joihin ehtisi ilmoittautua, mutta sitten viimeistään ensi vuoden helmi- tai maaliskuussa.

Verhot tuli jo hankittua tämänpäiväisestä näyttelystä, joten enää ei voi jänistää.
"Jos sieltä saa jänniä sulkaleluja vastaisuudessakin tuliaiseksi, niin eiköhän pikainen näyttäytyminen ole ihan ok"