torstai 5. maaliskuuta 2015

Kissojen leikittämisvaihtoehtoja

Roope ja Ilmo ovat varsin ehtiväisiä kissoja ja keksivät mielellään itselleen viihdyttävää tekemistä. Tiskipöytä on ollut uutena saavutettuna korkeustasona erityisen jännittävä paikka kiipeillä henkilökunnan kielloista huolimatta. Induktioliedestä kuluu mukavia piippauksia ja välillä pöydällä olevista kupeista löytyy miellyttäviä jugurtin jämiä. 

Tällä viikolla kissat onnistuivat myös avaamaan keittiön hanan keskellä yötä. Epäselväksi jäi, oliko tavoitteena kylpy vaiko vedenjuonti, koska kauhukaksikko oli jo viattoman näköisinä ihan muissa touhuissa, kun henkilökunta riensi sulkemaan juoksevan hanan.

Henkilökunta ei jaksa aina työpäivän jälkeen ehkäistä kissatuhoja juoksemalla huiskalelu kädessä ympäri taloa, joten vaihtoehtoisia energianpurkamistapoja on ideoitu vähitellen. Esittelen tässä niistä kolme:

1. Lelujen piilottaminen


Tylsistäkin leluista tulee kiehtovampia, jos ne piilottaa osittain. Henkilökunta on laittanut pieniä leluhiiriä puoliksi huovan alle, muihin koloihin, tai esimerkiksi avonaiseen ja tyhjään laskiaispullarasiaan, joista kissat mielellään metsästävät lelut esiin. 

Toinen vaihtoehtoinen tapa on koota ensin lelut viereen vaikkapa sohvalle ja heitellä niitä hiljalleen raapimuspuun syövereihin.


Oheisessa videossa Roope metsästää innolla paria raapimispuun pusseihin piilotettua lelua Ilmon avustuksella.  

2. Tablettipelit

Mobiililaitteiden pelit ovat niin koukuttavia, että kissatkin viihtyvät hetken virtuaalikalojen seurassa. 


Videon lopussa Roope tosin kyllästyy ja päättää valita oman taktiikkansa kalojen näppäilyyn.

3. Laser-lelut

Laser on ihan paras väline kissojen kanssa. Voit itse heittäytyä sohvalle laserpointterin kanssa ja katsoa, jaksavatko kissat juosta pidempään laserin perässä mitä sinä jaksat osoitella laserilla.

Laser on myös viihdyttävä väline, jos joku on vahingossa mennyt nukahtamaan sohvalle. Kissat voi kätevästi houkutella kävelemään nukkuvan henkilön päällä laserin avulla.
Roope vaanii pieniä punaisia pisteitä

Lopuksi vielä video laseria jahtaavista kissoista:

4 kommenttia:

  1. Hih, Roope näyttää suosivan Ilmon häntääkin leluna. :DD Hassut pojat!

    VastaaPoista
  2. Laserpiste on paras! Hyviä vaihtoehtoisia aktivointitapoja teillä. :) Oivasta ainakin huomaa nopeasti, jos parina peräkkäisenä pävänä jää rymyyttäminen liian vähälle. Jos energiaa ei pääse purkamaan leluihin, ulkoiluun ja muuhun aktivointiin, mun jalat saa kärsiä potkutusyrityksistä. Ei kivaa, joten juoksen ihan mielelläni huiskan kanssa ympäri kämppää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näistä huomaa kyllä kans, erityisesti Ilmosta. Siitä tulee vähän levoton ja sitten se juoksee ympäriinsä, hyppii pöydille ja syö eteisessä kengännauhoja. Parempi siis koittaa pitää kissat tyytyväisinä :)

      Poista